C.S. Lewisin lapsuus: vanhemmat

C. S. Lewis syntyi Belfastissa Irlannissa 29.11.1898 lakimiehen perheeseen. Hän nimitti itsensä Jackiksi jo pienenä lapsena sanomalla ”Minä Jack”, ja Jack hän oli siitä lähtien. Jackin äiti oli tasapainoinen ja lempeä papintyttö, Hamiltoneja, pappien, lakimiesten ja merenkulkijoitten sukua. Äidin suvussa oltiin kriittisiä ajattelijoita. Heillä oli kuitenkin synnynnäinen kyky onneen. He kävelivät suoraan sitä kohden ilman mitään epäröintiä kuten kokeneet matkustajat parhaille paikoille junassa, kuten Lewis on asian ilmaissut. Isä oli talonpoikaissukua, tyypillisiä welshilaisia, tunteellisia, kiihkeitä, helposti suuttuvia ja helposti leppyviä ihmisiä, jotka itkivät ja nauroivat ja olivat usein onnettomia.

Lapsesta asti Jack tunsi äidin ja isän luonteessa olevan vastakohdan. Lapsuus oli kuitenkin tasaisen onnellista ja taloudellisesti turvattua aikaa. Jackilla oli lämminhenkinen talonpoikaisnainen lastenhoitajana, äiti ja erinomainen kotiopettaja. Oli iso talo, suuri puutarha, leluja ja kirjoja. 1900-luvun alku oli iloinen ja yltäkylläinen aikakausi varakkaille ihmisille, keskiluokan ja yläluokan paratiisi, mutta onnettomuudet kohtasivat ihmisen silloinkin hänen varallisuudestaan huolimatta.

Jackin ollessa yhdeksänvuotias hänen äitinsä kuoli syöpään. Tuomari Lewis ei toipunut koskaan vaimonsa kuolemasta. Suru ei yhdistänyt isää ja lapsia, vaan Jack ja hänen kolme vuotta vanhempi veljensä Warren joutuivat selviytymään yhdessä surusta. C.S. Lewis muisteli kuitenkin onnettomia poikavuosiaan kaihoten, sillä – kuten hän sanoi – menneisyyttä ei kirkasta pysyvä onnellisuus vaan hetkittäinen ilo.

Ilon etsiminen tuli Lewisin elämän keskeiseksi motiiviksi. Se johti hänet romantiikkaan, ei tanssiaisten ja rakkausseikkailujen romantiikkaan, vaan keskiaikaiseen runouteen, pohjoismaiseen sankarirunouteen ja Kalevalaan, joihin hän tutustui jo koulupoikana. Häntä kiehtoi pohjoinen maailma, pohjolan kesien valoisuus, korkea taivas ja ankaruus.