C.S. Lewis ja lastenkirjallisuus

”I wrote the books I should have liked to read…That´s always been my reason for writing. people won’t write the books I want, so I have to do it myself.” [Roger Lancelyn Green: C.S. Lewis. 1963]

Kirjan The Lion, the Witch and the Wardrobe ilmestyminen oli yksi vuoden 1950 suuria kirjallisia tapahtumia Englannissa. Olihan kirjailija kuuluisa kirjallisuuskriitikko, kirjallisuudentutkija ja Oxfordin opettaja C.S. Lewis, aikansa julkkis. Englannissa ei ole kuitenkaan tavatonta, että oppinut ja merkittävässä yhteiskunnallisessa asemassa oleva henkilö kirjoittaa lapsille. Olihan Lewis Carrol Oxfordissa matematiikan professorina ja Kenneth Grahame korkeassa Bank of England -virassa. Tästä huolimatta lastenkirjallisuutta väheksyttiin Englannissakin.

”On tavallista, että aikuinen käyttää leikkisän anteeksipyytävää sävyä, kun kertoo mieltymyksestään ns. lastenkirjoihin. Se on mielestäni typerää”, sanoi C.S. Lewis. ”Mikään kirja ei ole lukemisen arvoinen kymmenvuotiaalle, jos se ei ole vähintään yhtä arvokas lukuelämys viisikymmentävuotiaalle. Poikkeuksen tekevät tietenkin lapsille suunnatut tietokirjat. Meidän tulee kasvaa ulos niistä kirjoista, joita meidän ei olisi pitänyt lukea ollenkaan.”[Essays presented to Charles Williams. 1947]

Jotta kirja miellyttää yhtä hyvin aikuista kuin lasta, siinä tulee olla ominaisuuksia, joita kummatkin arvostavat ja käsitellä asioita, jotka ovat yhteisiä lapsille ja aikuisille.

C.S. Lewis korostaa sitä, että “taiteen ensimmäisenä velvollisuutena on olla kiinnostavaa. Mitkään muut ominaisuudet eivät pysty korvaamaan epäonnistumista tässä. Siinä ei tunneta armoa.”[They asked for a paper. 1962]

On monia asioita, joissa aikuinen ja lapsi voivat olla tasa-arvoisia. Kirjailijan ei tule puristaa persoonallisuuttaan ns. lastenkirjallisuuden kaavaan. ”Kaiken tulee nousta kirjoittajan omasta persoonallisuudesta, sen kokonaisuudesta. Meidän tulee kirjoittaa lapsille niistä aineksista mielikuvituksessamme, jotka ovat yhteisiä lapsille ja meille. Ero on vain siinä, että meillä on myös muita mielenkiinnon kohteita, joista lapset eivät ole kiinnostuneita. – Mikään ei ole vaarallisempaa kuin ajatella, että se mitä meillä on yhteistä lasten kanssa, on halventavassa mielessä lapsellista ja että se, mikä on lapsellista, on naurettavaa.

On joitakin asioita, jotka ovat erilaisia lapsille kirjoitettaessa. Sanasto asettaa rajoituksia. Ei saa olla myöskään liian pitkiä pohdiskelevia kohtia. Jos kirjaa saatetaan lukea ääneen, kappaleiden tulisi olla yhtä pitkiä. Täytyy muistaa, että lapsi arvostaa yksityiskohtia, joita aikuinen ei edes huomakaan.

C.S. Lewis myöntää myös, että lapsen ja hänen vanhempiensa ja lapsen ja hänen opettajansa suhde ovat erilaisia kuin lapsen ja kirjailijan suhde toisiinsa. Lapsi ja kirjailija voivat kohdata toisensa itsenäisinä persoonallisuuksina. Kirjailija on vapaa ja tasa-arvoinen lapsen kanssa ”kuten sekatavarakauppias tai posti tai naapurin koira”, C. S. Lewis sanoi.

Hän ei pitänyt lapsia raaka-aineena, jota manipuloidaan. Hänen mielestään sellainen suhtautuminen olisi ala-arvoista. Hän korostaa sitä, että emme saa tietenkään vahingoittaa lasta. ”Ehkäpä voisimme tehdä heille jotakin hyvää, mutta vain sillä tavalla, että kohtelemme heitä kunnioittavasti. Meidän ei tule kuvitella olevamme kohtalo tai kaikkivaltias.” Kirjailijan ei tule määräillä, mutta ei myöskään ihannoida lasta.

Ks. etenkin C.S. Lewis: One way of writing for Children. – Marcus Crouch (ed): Chosen for Children [Carnegie Medal -palkinnon saaneista kirjoista.] Täydellinen kirjallisuusluettelo tulossa myös tähän blogiin erilliselle sivulle