Narnia-blogi

Nimeni on Anna Amnell, ja minulla on kaksi blogia Narnia-kirjoista, -elokuvista ja C. S. Lewisista. Ne perustuvat suurelta osalta yliopistolliseen gradu-tutkimukseen, jonka tein Helsingin Yliopistossa englantilaiseen filologiaan vuonna 1971.
Kaikkien blogieni päivittyminen ja lyhyt info ja nuortenkirjani Suomen Nuorisokirjailijat.Tämän blogin rinnakkaisblogi on Narniassa. Hakusanat blogin pohjalla.

tiistaina, joulukuuta 10, 2013

C. S. Lewis: Ilon yllättämä , 2. painos suomeksi. Sininen linna-Maria


Blogissa Sininen linna on Marian hieno kirja-arvio tästä C. S. Lewis klassikosta, jossa Lewis kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Kuva Marian blogista
Maria kirjoittaa:

"Olen yleensäkin heikkona kirjoihin, joissa ihmiset kuvaavat lukuharrastustaan: mitä he ovat lukeneet lapsena ja nuorena, mitkä kirjat ovat muodostuneet erityisen rakkaiksi, mitkä lukukokemukset ovat kenties muuttaneet elämän tavalla tai toisella, mitä kirjoja kulttuurivaikuttajat ovat aikanaan lukeneet. C. S. Lewisin Ilon yllättämä tarjoaa tätä herkkua runsain mitoin, sillä kirja on vähintään yhtä paljon "lukemiselämäkerta" kuin hengellinen elämäkerta, ja lukeminen kytkeytyy monin tavoin myös ukonnolliseen kääntymiseen."

Olen iloinen siitä, että kirjalla on uusi tyylikäs kansi.

C. S. Lewsin lapsuus ja kirjat, lastenkirjallisuus (tässä blogissa)
C. S. Lewisista myös Narniassa-blogissani, johon aloin kääntää vuoden 1970 Narnia-graduani (sisällysluettelo)  vuonna 2005, kun ensimmäinen Narnia-elokuva tuli Suomeen. Olen tuonut Narniassa-blogin kirjoituksia vähitellen tähän blogiin.

Kommenttini Marian blogiin:
Maria, tämä on minullekin C. S. Lewisin kirjoista läheisin: lapsuus, kirjat, veljesten keksimä satumaa, äidin kuolema, pohjoinen mytologia. Nuori Jack Lewis oli aikansa julkkis, suosittu puhuja ja luennoitsija Oxfordin ja Cambridgen yliopistoissa, Vogue-lehden ja Time-lehden kansikuvassa vähän myöhemmin Paholaisen kirjeopiston aikaan. Hän teki kääntymyksestään performanssin, oli eläinten oikeuksien puolustaja, vaikka oli rojalisti kieltäytyi aatelisarvosta, jotta Labour-puolueeseen kuuluvat pubiystävät eivät pahoittaisi mieltään. Lewis ja Tolkien olivat läheisiä ystäviä, mutta katolinen Tolkien ei hyväksynyt Lewisin avioliittoa eronneeseen naiseen.

 Lewisilla on ollut suuri vaikutus kirjallisuudentutkimukseen ja englantilaiseen lastenkirjallisuuteen ja sen kautta muihinkin maihin. Suomessa on ollut aina jähmeä suhtautuminen Lewisiin, se poikkeaa täysin muista maista. Ehkäpä tilanne alkaa normalisoitua tässäkin asiassa.

Olen lukenut lukenut Lewisin kirjat englanniksi jo vuosikymmeniä sitten. Hänen tyylinsä on uskomatonta. Kuten esimerkiksi Eino Leino hän pystyi tuottamaan valmista tekstiä suoraan heti ensimmäisessä versiossa, mikä on aika harvinaista. Hän kuoli vuonna 1963 samana päivänä kuin presidentti Kennedy, aivan liian aikaisin.

Tein hänen Narnia-kirjoistaan gradun vuonna 1970. Olen ihmetellyt viime vuosina ilmestyneitä outoja "elämäkertoja", joista en tunne Lewisia. On hänestä luotettaviakin elämäkertoja.
Blogisisko-blogissani:
C. S. Lewis ja naiset. Juorut ja totuus:
http://blogisisko.blogspot.fi/2013/12/cs-lewis-ja-naiset-lukijat-vaimo.html
Lisää Lewisista Narnia-blogeissani



sunnuntaina, marraskuuta 10, 2013

Pohjois-Karjala on kuin Narnia

Töölönlahti

Joensuussa vierailllut Daily Mail -lehden toimittaja ylistää talvisen Pohjois-Karjalan kauneutta ja vertaa sitä Narniaan. Se on yhtä satumainen ja kaunis. Ei puutu kuin Aslan, kirjoittaa toimittaja Chris Leadbeater. Ja fauni - kuva on Narnia-elokuvasta, jossa Lucia avaa vaatekaapin ja löytää sielä lumisen toisen maailman.

 Pohjois-Karjala on kuin Narnia (Daily Mail, kauniita maisema kuvia ja iso jouluseimi Kolilla)
Suomeksi lyhyempi juttu Iltalehdessä.
Kuvani on Helsingistä.:)


keskiviikkona, lokakuuta 09, 2013

Makro 116: Sadunomainen

Joulupukkisatu pääsi Narnia-satuihinkin. C. S. Lewisilla oli lapsena joulupukkilelu. Klikkaa hakusanaa 'joulupukki'.

Kuvassa meille helsinkiläisille rakas Vanhan Wulffin kulman joulupukki, joka nyökytteli päätään ystävällisesti ennen joulua. Olen ottanut kuvan Stockmannin Esplanaadinpuoleisesta ikkunasta, mutta joulupukkia ei ole enää näkynyt siellä viime vuosina.

Onko satu kadonnut kaupungista, kun tätä joulupukkia ei enää näy? Onko se mennyt Narniaan?
Tätä kuvaa on katsonut Flickrissä jo yli 2400 joulupukin ystävää.
Makro 116 'sadunomainen'

Lisäys:

Meidän lapset halusivat vielä teini-ikäisenä, että heidän isänsä pukeutui jouluaattona joulupukiksi, vaikka he olivat tienneet aina, että joulupukki on satua.

Mieheni oli kehittänyt eräänlaisen joulupukkinäytelmän: lahjat vietiin antiikkiseen vauvanrekeen eteiseen, joulupukki soitti ovikelloa, kertoi jonkin jutun poroistaan, ja lahjat kannettiin yhdessä sisälle ja jaettiin yksitellen kullekin vuorollaan

Kun vanhin poika oli 8-vuotias, hän halusi olla joulupukkina, laittoi minun kelsiturkkini nurinpäin päälleen ja irtoparran leukaansa. - On raskasta olla joulupukki, hän totesi lahjat jaettuaan.

Lapset sanoivat, että aina tuntui pienen hetken, ehkä silmänräpäyksen ajan, että joulupukki oli totta.

Tämä on kiinnostava kysymys, sillä sanotaanhan, että fiktio voi olla faktaa todempi. Tarvitaan "willing suspension of disbelief",  pitää heittäytyä sadun, fiktion maailmaan.

keskiviikkona, elokuuta 14, 2013

Narnia-tutkimus Suomessa. Pekkarinen, Pirkko (= Amnell, Anna) C. S. Lewis's Narnia Fairy Tales for Children

Pirkko ja Chanel jakku

Pirkko Pekkarinen(=Pirkko Anna Amnell): C.S. Lewis's Narnia Fairy Tales for Children, Helsingin
https://fi.wikipedia.org/wiki/Anna_Amnell

Jostain syystä Narnia-gradustani ei näy netissä mitään tietoja Narnia-tietokannoissa. Kirjoitin viestin yhteen niistä, ja minulle sanottiin, että tutkimukseni on liian vanha! Mutta eikö ensimmäinen suomalainen Narnia-gradu kannattaisi mainita jo kuriositeetin vuoksi? Oli vuosi 1970.

Nähtävästi minun täytyy käydä siellä skannaamassa se ja laittaa se nettiin. Oma kopioni on heikko - konekirjoittajallani ei ollut varaa ostaa uutta nauhaa kirjoituskoneeseen. Minulla ei ollut varaa ostaa kirjoituskonettakaan.

Haluan tällä osoittaa empatiaa nuorelle minälleni, joka vastustuksista huolimatta teki gradun Narnia-kirjoista. Se viivästi opintojani monta monta vuotta, sillä jouduin ottamaan englannin pääaineeksi kirjallisuustieteen tilalle.

Kirjallisuudenprofessori Irma Rantavaara sanoi: Eihän nyt lastenkirjat ole sopiva aihe yliopistolliselle tutkimukselle. Ottakaa aiheeksi C. S. Lewis kirjallisuuskriitikkona. Se olisi ollut hieno aihe - suuritöiselle väitöskirjalle.

Valmistuin 10. toukokuuta 1963 humanististen tieteiden kandidaatiksi (hyvät tiedot estetiikan ja sosiologia cl-oppimäärästä, psykologia a-oppimäärä samoin) ja synnytin 17.5. ensimmäisen lapseni. Aloitin samana syksynä englannin opinnot, kävin pakollisilla luennoilla, synnytin toisen ja kolmannen lapseni, kirjoitin ensimmäisen lehtijuttuni (Suomen Kuvalehteen), kävin vaaditut seminaarit, istuin iltaisin kirjastossa lukemassa gradua varten. Opiskelin kotiäidin töitten ohella, hoidin itse lapseni, olin välillä englannin opettajan sijaisena kouluissa ja valmistuin vuonna 1970.

Professori Mustanoja sanoi ystävällisesti: Olisihan tästä voinut paremmankin arvosanan antaa, mutta onhan cum laudekin hyvä. Rouva Pekkarinenhan aikoo olla kotiäitinä edelleen. Pojilla on eri asia. Täytyy elättää perhe", hän sanoi huokaisten. 

Toivoin, etten olisi lörpötellyt yksityisasioistani. Mutta tähän professoriin tutustui hyvin, sillä gradua piti käydä lukemassa hänelle sitä mukaa kuin se edistyi. Hän tosin nukahti joskus mukavaan nojatuoliinsa.

Se oli kaikessa mielessä eri aikaa. Toisaalta kertoakseni koko totuuden, minua myös neuvottiin jatkamaan Lewis-tutkimusta.:) Mutta monet muut asiat tulivat elämään.

http://melinda.kansalliskirjasto.fi/
Pekkarinen, Pirkko: C.S. Lewis's Narnia fairy tales for children, Helsingin Yliopisto, Englantilainen filologia 1970.

forewordcontentsconclusion (tässä blogissa)
tässä blogissa mm aiheista:
Johdanto suomeksi 
C. S. Lewisin lapsuus
Satu
C. S. Lewis ja lastenkirjallisuus
Nuori Jack
C. S. Lewis ja naiset: äiti, sijaisäiti, lukijat, vaimo

lauantaina, heinäkuuta 20, 2013

C. S. Lewis on edelleen ajankohtainen


Tämä taisi olla ensimmäinen kirja, jonka luin C. S. Lewisista kauan sitten, kun olin opiskelija ja tein gradua hänen Narnia-kirjoistaan, joista vain muutama oli silloin suomennettu. Lewisista on hyvin paljon kuvia ja tietoa Internetissä. Ks. esim blogi  All about C. S. Lewis ja löydät paljon hyödyllisiä linkkejä. C. S. Lewis on edelleen suosittu, ja hänellä on suuri vaikutus. Hänen laajalla tuotannollaan on paljon lukijoita. Hänestä keskustellaan (linkissä oleva kuva julkaistu alkujaan Vogue-lehdessä). Kiinnostusta C. S. Lewisiin ovat lisänneet elokuva Varjojen maat (Shadowlands), joka kertoo Lewisin ja hänen syöpään kuolleen vaimonsa Joy Davidmanin tarinan ja jossa näytteli pääosaa Anthony Hopkins, samoin Narnia-elokuvat, joita tehdään edelleen.


C.S. Lewisin satiiri Paholaisen kirjeopisto on edelleen hyvin suosittu kirjana ja nykyään myös näytelmänä, jota on esitetty Yhdysvalloissa jo yli kuusi vuotta. Viimeksi se meni New Yorkissa yhdeksän kuukautta eli 3009 esitystä (Westside Theatre). Kiertueilla viidessäkymmenessä suurimmassa kaupungissa sen on nähnyt jo 250 000 katsojaa.The Screwtape Letters (näytelmän suosio)




Jack Lewis oli julkinen henkilö nuoruudestaan asti. Nuorena älykkönä Oxfordissa hän teki performanssin kääntymisestään, oli Time-lehden kannessa kirjan Paholaisen kirjeopisto ilmestymisen jälkeen, kirjoitti science fiction -romaaneja, häntä haastateltiin Vogue-lehdessä.
Hänet valittiin vuonna 1953 Cambridgen Yliopiston Magdalen Collegen keskiajan ja renessanssin kirjallisuuden professoriksi. Hän kirjoitti yleisönosastokirjoituksia ja oli kirjeenvaihdossa lukemattomien ihmisten kanssa. Hän avusti taloudellisesti monia ihmisiä, vaikka siitä ei tiedetty. Hän vastasi lapsilukijoittensakin kirjeisiin, ja niistä on ilmestynyt kirja.





 C. S. Lewisia vastustettiin jo hänen elinaikanaan kiivaasti ateisti- ja marksilaispiireissä. Häntä ei valittu vuonna 1951 kirjallisuuden professoriksi Oxfordin Yliopiston Magdalen Collegeen. Viran sai Cambridgen yliopiston luennoitsija runoilija Cecil Day-Lewis, papinpoika, joka oli omaksunut nuorena kommunismin, taistellut Espanjan sisällissodassa ja kuulunut kommunistiseen puolueeseen, jota hän myöhemmin muistelmissaan arvosteli. On kiinnostava yhteensattuma, että kesällä 1951 loikkasi kaksi ns. Cambridge Five -vakoilijaryhmään kuuluvaa englantilaista kaksoisagenttia Neuvostoliittoon. Cecil-Day-Lewisin tuttavapiiriin kuului mm Anthony Blunt, joka paljastettiin myöhemmin yhdeksi Cambridge Five-ryhmän jäseneksi, Neuvostoliiton vakoilijaksi.


maanantaina, heinäkuuta 15, 2013

Kommentti: Narnia-kirjat ja Suomi


Kommentti Lumiomena-blogiin, jossa on kirja-arvostelu Lewisin Velho ja leijona-kirjasta.
C. S. Lewis ja Narnia-kirjat ovat arvostettuja ja rakastettuja länsimaissa.  Suomen erilaisuus, vai sanoisinko jyrkkä jakautuneisuus, on tullut aina esille myös suhtautumisessa Narnia-kirjoihin. 

Opiskelin suomettumisen pahimpana aikana Helsingin Yliopistossa yleistä kirjallisuutta ja halusin tehdä graduni Narnia-kirjoista. Professori Irma Rantavaara ilmoitti, että lastenkirjat eivät olleet sopiva aihe gradun tekemiseen.  Hän käski minun tehdä gradun C. S. Lewisista kirjallisuuskriitikkona. Hän tiesi ja onneksi minäkin tiesin, että se olisi ollut suuritöisen väitöskirjan aihe, ja minusta ei olisi ollut tullut koskaan maisteria. Sillä tavallahan varmistettiin ainakin ennen aikaan kätevästi, ettei epätoivottu henkilö saanut koskaan valmiiksi graduaan tai väitöskirjaansa.

Oxfordin yliopiston pitkäaikainen ja suosittu kirjallisuuden  opettaja ja Cambridgen yliopiston keskiajan ja renessanssin kirjallisuuden professori C. S. Lewis oli eräs Englannin oppineimmista kirjallisuuden asiantuntijoista ja harvinaisen tuottelias. (Kirjallisuuden professori) Maija Lehtonen oli tehnyt lisensiaattityönsä saduista ja rohkaisi minua jatkamaan Narnia-kirjojen parissa.  Siirryin opiskelemaan englantia.  Olin ollut vuoden vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa ja työssä Finnish British Societyn lastentarhassa pari vuotta. Englantilainen lastenkulttuuri oli tuttua. Graduni otettiin ilolla vastaan englantilaisen filologian laitoksella keväällä 1970. 

Ensimmäisen Narnia-elokuvan tultua Suomeen perustin vuonna 2005 blogin, johon aloin kääntää graduani ja kirjoittaa muutakin aiheeseen liittyvää. Perustin Narnia-blogin myös Bloggeriin, kun Vuodatuksessa alkoi tulla ongelmia. Narnia-blogini toimivat aktiivisimmin aina uuden Narnia-elokuvan tultua Suomeen.

http://narnia-blogi.blogspot.fi/2007/01/satu.html
http://narnia-blogi.blogspot.fi/2013/02/narnia-kirjat-ovat-satua-fantasiaa.html

tiistaina, helmikuuta 26, 2013

Narnia-kirjat ovat satua, fantasiaa




Jukka Kemppinen, kirjoitit:" Osaan sanoa, että Narniassa kristillinen vertauskuvallisuus ärsyttää minua jostain syystä".

Ymmärrän, sillä Narnia-kirjat eivät ole vertauskuvallisia eli allegoriaa. C. S. Lewis tunsi allegorian, hänen teoksensa "The Allegory of Love" (1936) on edelleen merkittävä tutkimus allegoriasta. Lewis itsekin sanoi, että Narnia-kirjat ovat satukirjoja, tarkemmin sanottuna fantasia-kirjoja kuten esimerkiksi Kaislikossa suhisee ja Tolkienin kirjat.

Ennakkoluuloisuudessa voi menettää monta hyvää tarinaa, kuten esimerkiksi sen, kuinka toisesta, kuolevasta maailmankaikkeudesta pakeneva kaunis ja julma velho Jadis voi pistäytyä viktoriaanisessa Lontoossa, riuhtaista sieltä raivoissaan lyhtypylvään ja viedä sen mukanaan livahtaessaan uuteen vastasyntyneeseen maailmankaikkeuteen, jossa siitä tulee Narnian metsää valaiseva lyhty.

Mutta miten voivat Narnia-satujen lapset siirtyä maailmankaikkeudesta toiseen? Esimerkiksi hyppäämällä maailmojen välillä olevassa metsässä johonkin lätäkköön. Tai ..

Wood Between the Worlds

Fantasiassa kirjailija luo toisen, kuvitteellisen maailman. Lewis sanoi esittäneensä itselleen kysymyksen: Entä jos olisi sellainen puhuvien eläinten ja myyttisten olentojen maa kuin Narnia? Entä jos Jeesus tulisi sinne leijonana? Mitä tapahtuisi?

Mitä ovat sadut? (mm. Tolkienin mukaan)


Tämä on kommentti emeritusprofessori Jukka Kemppisen blogiin

Kommentti: Paholaisen kirjeopisto


Ensimmäisen painoksen kansilehti oli vaatimaton. Oli sota-aika (1942)

C.S. Lewisin satiiri Paholaisen kirjeopisto on edelleen hyvin suosittu kirjana ja nykyään myös näytelmänä, jota on esitetty Yhdysvalloissa jo yli kuusi vuotta. Viimeksi se meni New Yorkissa yhdeksän kuukautta eli 3009 esitystä (Westside Theatre). Kiertueilla viidessäkymmenessä suurimmassa kaupungissa sen on nähnyt jo 250 000 katsojaa.The Screwtape Letters (näytelmän suosio)

C. S. Lewis on arvostettu klassikko jo lastenkirjailijana englanninkielisissä maissa -  niin myös muissa vanhoissa sivistysmaissa.  Narnia-kirjoilla on edelleen suuri vaikutus lastenkirjallisuuteen. Lewisin teos "Four Loves" on uskonnonfilosofian ja filosofian klassikkoteos. "Surprised by Joy" on kiinnostava "matkakuvaus" Lewisin lapsuudesta, kouluvuosista,  opiskeluaja ja siitä, mikä sai nuoren ateisti-intellektuellin kääntymään kristinuskoon. Tärkeä osuus oli hänen ystävällään Tolkienilla, mutta vaikutusta oli myös pohjoisella mytologialla. Lewis on kirjoittanut myös science fiction -kirjoja ja kiinnostavan romaanin Till we have Faces.
Tämä oli kommentti Jukka Kemppisen blogiin.
Lisäys: C. S. Lewis oli anglikaani.

keskiviikkona, helmikuuta 20, 2013

Kommenttini FB:ssa



Minulle jäi huono muisto Rantavaarasta. Hän ei pitänyt lastenkirjallisuutta tarpeeksi arvokkaana gradun aiheeksi. Narnia-kirjoja. Olisi pitänyt tehdä gradu Lewisista kirjallisuuskriitikkona. Lopetin estetiikan luvut ja tein Narnia-gradun englantilaisen filologian laitokselle, jossa varsinkin professori Kingsley Hart, mm Muumi-kirjojen kääntäjä, oli innoissaan aiheesta. Toivottiin, että olisin jatkanut aiheesta pitemmällekin.