[Pirkko Pekkarinen (vuodesta 1998 Pirkko Anna Amnell)]
| |||||||||||||||||||||||||||||
Asiasanat ja luokituksethttps://melinda.kansalliskirjasto.fi/F/5C1NCL49T8P4462EH4T8779CENBD5HFAY19C6DK6TD4UKDLA1E-00956?func=full-set-set&set_number=043349&set_entry=000002&format=999
Narnia-kirjat, Narnia-elokuvat, C.S. Lewis, Anna Amnellin blogi. Kuva: Junalla Ljubljanaan - Kuin Narniassa
Näytetään tekstit, joissa on tunniste gradu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste gradu. Näytä kaikki tekstit
perjantaina, syyskuuta 20, 2019
C. S. Lewis’s Narnia fairy tales for children / Pirkko Pekkarinen.
https://melinda.kansalliskirjasto.fi/F/5C1NCL49T8P4462EH4T8779CENBD5HFAY19C6DK6TD4UKDLA1E-00956?func=full-set-set&set_number=043349&set_entry=000002&format=999
perjantaina, maaliskuuta 17, 2017
Narnia-blogi: Narnia-tutkimus Suomessa. Pekkarinen, Pirkko (= Am...
[Pirkko Pekkarinen (vuodesta 1998 Pirkko Anna Amnell)]
| |||||||||||||||||||||||||||||
Luettavissa Kaisa.kirjaston gradu-kokoelmissa.
Pekkarinen, Pirkko: C.S. Lewis's Narnia fairy tales for children, Helsingin Yliopisto, Englantilainen filologia 1970.
Jostain syystä Narnia-gradustani ei näy netissä mitään tietoja Narnia-tietokannoissa. Kirjoitin viestin yhteen niistä, ja minulle sanottiin, että tutkimukseni on liian vanha! Mutta eikö ensimmäinen suomalainen Narnia-gradu kannattaisi mainita jo kuriositeetin vuoksi? Oli vuosi 1970.
Nähtävästi minun täytyy käydä siellä skannaamassa se ja laittaa se nettiin. Oma kopioni on heikko - konekirjoittajallani ei ollut varaa ostaa uutta nauhaa kirjoituskoneeseen. Minulla ei ollut varaa ostaa kirjoituskonettakaan.
Haluan tällä osoittaa empatiaa nuorelle minälleni, joka vastustuksista huolimatta teki gradun Narnia-kirjoista. Se viivästi opintojani monta monta vuotta, sillä jouduin ottamaan englannin pääaineeksi kirjallisuustieteen tilalle.
Kirjallisuudenprofessori Irma Rantavaara sanoi: Eihän nyt lastenkirjat ole sopiva aihe yliopistolliselle tutkimukselle. Ottakaa aiheeksi C. S. Lewis kirjallisuuskriitikkona. Se olisi ollut hieno aihe - suuritöiselle väitöskirjalle.
Valmistuin 10. toukokuuta 1963 humanististen tieteiden kandidaatiksi (hyvät tiedot estetiikan ja sosiologia cl-oppimäärästä, psykologia a-oppimäärä samoin) ja synnytin 17.5. ensimmäisen lapseni. Aloitin samana syksynä englannin opinnot, kävin pakollisilla luennoilla, synnytin toisen ja kolmannen lapseni, kirjoitin ensimmäisen lehtijuttuni (Suomen Kuvalehteen), kävin vaaditut seminaarit, istuin iltaisin kirjastossa lukemassa gradua varten. Opiskelin kotiäidin töitten ohella, hoidin itse lapseni, olin välillä englannin opettajan sijaisena kouluissa ja valmistuin vuonna 1970.
Professori Mustanoja sanoi ystävällisesti: Olisihan tästä voinut paremmankin arvosanan antaa, mutta onhan cum laudekin hyvä. Rouva Pekkarinenhan aikoo olla kotiäitinä edelleen. Pojilla on eri asia. Täytyy elättää perhe", hän sanoi huokaisten.
Toivoin, etten olisi lörpötellyt yksityisasioistani. Mutta tähän professoriin tutustui hyvin, sillä gradua piti käydä lukemassa hänelle sitä mukaa kuin se edistyi. Hän tosin nukahti joskus mukavaan nojatuoliinsa.
Se oli kaikessa mielessä eri aikaa. Toisaalta kertoakseni koko totuuden, minua myös neuvottiin jatkamaan Lewis-tutkimusta.:) Mutta monet muut asiat tulivat elämään.
keskiviikkona, tammikuuta 17, 2007
Satu
J.R.R. Tolkien sanoo esseessään "On Fairy-stories", että satujen historia on monimutkaisempi kuin ihmiskunnan ja sen kielen historia. Mutta alkuperä kuuluu folkloristiikan ja antropologian tutkijoille. Kunkin sadun kirjalliset ominaisuudet ovat tärkeintä, sillä satu on yksi kirjallisuudenlaji.
Tolkien määrittelee sadut kertomuksiksi sadun valtapiiristä, jossa on paljon muutakin kuin "keijuja" tai kääpiöitä, noitia, peikkoja, jättiläisiä ja lohikäärmeitä. Siihen kuuluvat meri, aurinko, kuu ja taivas, maa ja kaikki mitä siinä on: puu ja lintu, vesi ja kivi, viini ja leipä sekä me kuolevaiset silloin kun olemme sadun valtapiirissä. (Tolkien, 42)
Alkuperäisessä muodossaan sadut ovat samaa kuin kansansadut. Niistä on tullut kaikkien kansojen yhteistä omaisuutta, ja niistä on koottu valikoimia kaikkien maiden lapsille. Englannissa satuja keräsivät Andrew Lang (1884–1912) ja Joseph Jacobs (1854–1916).
Satu kuuluu kaikille
Alkuperäisessä muodossaan satu kuuluu kaikille. Usein sadut hylätään kuitenkin lapsille aivan niin kuin vanhat huonekalut siirretään lastenhuoneeseen, kun aikuiset eivät enää pidä niistä eivätkä välitä siitä, mitä niille tapahtuu. Lapset eivät ole tehneet valintaa. Kuten aikuiset lapsetkin ovat jakaantuneita suhtautumisessa satuihin, toiset pitävät niistä, toiset eivät. Tolkien on sitä mieltä, että jos sadut erotetaan aikuisten kirjallisuudesta, ne menevät pilalle.
Sadut menevät pilalle myös silloin, kun niistä tehdään pelkästään aikuisten kirjallisuutta. Margery Fisher esittää tästä esimerkkinä Perrault'n, joka teki 1700-luvun lopulla kansansaduista hovin viihdettä ja pelkästään oman aikakautensa kuvausta.
Jotkut ovat sitä mieltä, että sadut ovat lapsellisia ja kuuluvat vain tiettyyn vaiheeseen lapsen kehityksessä. Vuonna 1965 kahden psykologin tekemä suomalainen tutkimus lasten lukutottumuksista selitti, että lapsi, jonka sadunnälkä on tyydytetty, kasvaa siitä ulos ja siirtyy seuraavaan vaiheeseen kehityksessä, mutta lapsi jolle ei ole annettu satuja oikeassa iässä, jää kehityksessä jälkeen ja hänen kiinnostuksensa satuihin jatkuu myöhemmälläkin iällä. Tämä on hyvin tyypillistä ajattelua silloin, kun ei tajuta, että satu on yksi kirjallisuudenlaji, kertomista sen alkuperäisimmässä muodossaan.
Sadun taika
Satu on myös taikaa, mutta se ei ole sitä sanan vulgaarissa merkityksessä. Taika ei ole itsetarkoitus, vaan pelkkä väline. Sadun taikaa ei pidä selittää, ei ottaa vakavasti eikä tehdä naurettavaksi. Sadussa ei pidä olla myöskään mitään kehyskertomusta, joka selittää, että kaikki olikin vain unta tai illuusiota. Liisa ihmemaassa ei ole sanan varsinaisessa mielessä satu. Samoin eläintarinat eivät ole satuja, sillä niistä puuttuu ihminen, joka haluaa kommunikoida eläinten kanssa – mikä on eräs sadun perustoiveista – tai eläimet ovat vain naamioituneita ihmisiä. (Kaislikossa suhisee)
Parantumista, pakoa, lohdusta, fantasiaa
Satu tarjoaa Tolkienin mukaan parantumista, pakoa, lohdutusta ja fantasiaa. Parhaat sadut käsittelevät elämän perusasioita, jotka opitaan ymmärtämään paremmin uudessa ympäristössä. Eskapismia pidetään säälittävänä pakona "oikeasta" elämästä, mutta kuten Tolkien sanoo, sadut käsittelevät paljon pysyvämpiä asioita kuin ne, jotka kuuluvat vain johonkin tiettyyn aikakauteen.
Melun, saasteiden, säälimättömyyden ja elämän tarkoituksen puuttumisen lisäksi paetaan nälkää, janoa, köyhyyttä, sairauksia, epäoikeudenmukaisuutta. Satu tarjoaa eskapismia myös rajoituksista, sillä saduissa voi kalan lailla sukeltaa meren syvyyksiin, lentää korkeuksiin äänettömästi ja sulavasti kuin lintu. Se toteuttaa vielä syvällisempiä toiveita: haaveen voida keskustella eläinten kanssa ja suurimman kaikista toiveista – paon kuoleman vallasta.
Todellinen satu on tragedian vastakohta. Tolkien sanookin sadun onnellista loppua eukatastrofiksi. Hyvän sadun merkkinä on se, että hurjien tapahtumien ja kauheiden seikkailujen jälkeen lukija voi kokea onnellisen lopun suoman lohdutuksen.
Sadun vaikein laji on fantasia. Ks kohdasta Narnia ja lastenkirjallisuus Narnia ja Fantasia.
Kirjoja:
Lehtovaara & Saarinen. Mitä nuoret lukevat. 1965.
Margery Fisher. Intent upon Reading. 1964.
Tolkien, J.R.R. "On Fairy-Stories", in Essays Presented to Charles Williams. 1947. Also in Tree and Leaf. 1964.
Huom! Nämä kirjoitukset on tehty suoraan Internettiin, kun aloin suomentaa vuonna 1970 valmistunutta graduani. Jos huomaat linkeissä ym virheitä, ole hyvä ja ilmoita, jotta voin tehdä korjauksen. Kiitos!
Tolkien määrittelee sadut kertomuksiksi sadun valtapiiristä, jossa on paljon muutakin kuin "keijuja" tai kääpiöitä, noitia, peikkoja, jättiläisiä ja lohikäärmeitä. Siihen kuuluvat meri, aurinko, kuu ja taivas, maa ja kaikki mitä siinä on: puu ja lintu, vesi ja kivi, viini ja leipä sekä me kuolevaiset silloin kun olemme sadun valtapiirissä. (Tolkien, 42)
Alkuperäisessä muodossaan sadut ovat samaa kuin kansansadut. Niistä on tullut kaikkien kansojen yhteistä omaisuutta, ja niistä on koottu valikoimia kaikkien maiden lapsille. Englannissa satuja keräsivät Andrew Lang (1884–1912) ja Joseph Jacobs (1854–1916).
Satu kuuluu kaikille
Alkuperäisessä muodossaan satu kuuluu kaikille. Usein sadut hylätään kuitenkin lapsille aivan niin kuin vanhat huonekalut siirretään lastenhuoneeseen, kun aikuiset eivät enää pidä niistä eivätkä välitä siitä, mitä niille tapahtuu. Lapset eivät ole tehneet valintaa. Kuten aikuiset lapsetkin ovat jakaantuneita suhtautumisessa satuihin, toiset pitävät niistä, toiset eivät. Tolkien on sitä mieltä, että jos sadut erotetaan aikuisten kirjallisuudesta, ne menevät pilalle.
Sadut menevät pilalle myös silloin, kun niistä tehdään pelkästään aikuisten kirjallisuutta. Margery Fisher esittää tästä esimerkkinä Perrault'n, joka teki 1700-luvun lopulla kansansaduista hovin viihdettä ja pelkästään oman aikakautensa kuvausta.
Jotkut ovat sitä mieltä, että sadut ovat lapsellisia ja kuuluvat vain tiettyyn vaiheeseen lapsen kehityksessä. Vuonna 1965 kahden psykologin tekemä suomalainen tutkimus lasten lukutottumuksista selitti, että lapsi, jonka sadunnälkä on tyydytetty, kasvaa siitä ulos ja siirtyy seuraavaan vaiheeseen kehityksessä, mutta lapsi jolle ei ole annettu satuja oikeassa iässä, jää kehityksessä jälkeen ja hänen kiinnostuksensa satuihin jatkuu myöhemmälläkin iällä. Tämä on hyvin tyypillistä ajattelua silloin, kun ei tajuta, että satu on yksi kirjallisuudenlaji, kertomista sen alkuperäisimmässä muodossaan.
Sadun taika
Satu on myös taikaa, mutta se ei ole sitä sanan vulgaarissa merkityksessä. Taika ei ole itsetarkoitus, vaan pelkkä väline. Sadun taikaa ei pidä selittää, ei ottaa vakavasti eikä tehdä naurettavaksi. Sadussa ei pidä olla myöskään mitään kehyskertomusta, joka selittää, että kaikki olikin vain unta tai illuusiota. Liisa ihmemaassa ei ole sanan varsinaisessa mielessä satu. Samoin eläintarinat eivät ole satuja, sillä niistä puuttuu ihminen, joka haluaa kommunikoida eläinten kanssa – mikä on eräs sadun perustoiveista – tai eläimet ovat vain naamioituneita ihmisiä. (Kaislikossa suhisee)
Parantumista, pakoa, lohdusta, fantasiaa
Satu tarjoaa Tolkienin mukaan parantumista, pakoa, lohdutusta ja fantasiaa. Parhaat sadut käsittelevät elämän perusasioita, jotka opitaan ymmärtämään paremmin uudessa ympäristössä. Eskapismia pidetään säälittävänä pakona "oikeasta" elämästä, mutta kuten Tolkien sanoo, sadut käsittelevät paljon pysyvämpiä asioita kuin ne, jotka kuuluvat vain johonkin tiettyyn aikakauteen.
Melun, saasteiden, säälimättömyyden ja elämän tarkoituksen puuttumisen lisäksi paetaan nälkää, janoa, köyhyyttä, sairauksia, epäoikeudenmukaisuutta. Satu tarjoaa eskapismia myös rajoituksista, sillä saduissa voi kalan lailla sukeltaa meren syvyyksiin, lentää korkeuksiin äänettömästi ja sulavasti kuin lintu. Se toteuttaa vielä syvällisempiä toiveita: haaveen voida keskustella eläinten kanssa ja suurimman kaikista toiveista – paon kuoleman vallasta.
Todellinen satu on tragedian vastakohta. Tolkien sanookin sadun onnellista loppua eukatastrofiksi. Hyvän sadun merkkinä on se, että hurjien tapahtumien ja kauheiden seikkailujen jälkeen lukija voi kokea onnellisen lopun suoman lohdutuksen.
Sadun vaikein laji on fantasia. Ks kohdasta Narnia ja lastenkirjallisuus Narnia ja Fantasia.
Kirjoja:
Lehtovaara & Saarinen. Mitä nuoret lukevat. 1965.
Margery Fisher. Intent upon Reading. 1964.
Tolkien, J.R.R. "On Fairy-Stories", in Essays Presented to Charles Williams. 1947. Also in Tree and Leaf. 1964.
Huom! Nämä kirjoitukset on tehty suoraan Internettiin, kun aloin suomentaa vuonna 1970 valmistunutta graduani. Jos huomaat linkeissä ym virheitä, ole hyvä ja ilmoita, jotta voin tehdä korjauksen. Kiitos!
FOREWORD
One of the literary events of 1950 in England was the publication of The Lion, the Witch and the Wardrobe, the first in the series of the fantasy books for children by Clive Staples Lewis, an Oxford Don who was until then known as a writer of splendid literary criticism and apologetics. It is not strange in England that a learned man should write for children, as many of the great English children's books, especially in the field of fantasy, have been written by men who were distinguished in other fields than children's literature. For example, Lewis Carroll, author of the Alice-books, was in private life The Reverend Charles Dodgson, a professor of mathematics at Oxford; and Kenneth Grahame, author of The Wind in the Willows, held an important office in the Bank of England. It is generally thought that the sense of individualism among the English has made it easy and natural for them to regard children as individuals, important as such, not as miniature adults. For this reason the English are perhaps the best school masters in the world and can also produce excellent children's books.
In each succeeding year C. S. Lewis wrote a new book on the imaginary land of Narnia. For the seventh, The Last Battle (1956), but actually for the whole series, Lewis was awarded in 1956 the Library Association Carnegie Medal. The Carnegie Medal is annually given for "an outstanding book for children by a British subject domiciled in the United Kingdom (Great Britain and Northern Ireland) published during the preceding year." From this starting point I wish to find Lewis's place in the tradition of children's literature, to seek what has contributed to the special quality of his books, what makes them good and valuable to the whole field of literature.
Because C. S. Lewis has in his literary criticism often pointed to children's literature, both before and after writing such literature himself, it is interesting to parallel the theory and practice of Lewis in this question. Because the fairy tale is one of the less studied literary genres and because children's literature is a fairly new branch in literature as a whole, I feel it necessary to deal with some of the problems which have importance in studying Lewis's Narnia fairy tales.
(A part of my master's thesis.)
In each succeeding year C. S. Lewis wrote a new book on the imaginary land of Narnia. For the seventh, The Last Battle (1956), but actually for the whole series, Lewis was awarded in 1956 the Library Association Carnegie Medal. The Carnegie Medal is annually given for "an outstanding book for children by a British subject domiciled in the United Kingdom (Great Britain and Northern Ireland) published during the preceding year." From this starting point I wish to find Lewis's place in the tradition of children's literature, to seek what has contributed to the special quality of his books, what makes them good and valuable to the whole field of literature.
Because C. S. Lewis has in his literary criticism often pointed to children's literature, both before and after writing such literature himself, it is interesting to parallel the theory and practice of Lewis in this question. Because the fairy tale is one of the less studied literary genres and because children's literature is a fairly new branch in literature as a whole, I feel it necessary to deal with some of the problems which have importance in studying Lewis's Narnia fairy tales.
(A part of my master's thesis.)
Contents of the thesis
C. S. Lewis's Narnia Fairy Tales for Children
CONTENTS OF THE THESIS:
FOREWORD 1
I INTRODUCTION 3
1. The fairy tale 3
2. Children's literature 9
II C. S. LEWIS 15
III THE STORIES OF NARNIA 22
A. THE ATMOSPHERE 22
1. The Dimensions of space 22
2. The Weather 25
3. Landscapes 25
4. The Sea 28
5. The Culture of England 29
6. The Invented Towns and cultural backgrounds 34
7. The Books and Music of the Narnian World 36
8. Paradise 39
9. Aslan's Land 41
B. THE CHARACTERS 44
1. The Sources of Characterization 44
2. The Methods of Characterization 49
3. The Categories of Characters 62
C. THE THEMES 65
1. The Good Old World 66
2. The Splendour 66
3. The Relationship of Men and Animals 70
4. Friendship and Membership 72
5. The Happy Opposition 75
6. The Black and White Magic 76
7. The Search for Joy 77
D. C. S. LEWIS'S THEOLOGICAL VIEWS 78
E. TECHNIQUE 85
1. Images for all the senses 85
2. The Manipulation of Time 90
3. The Humour 94
4. The Plot 97
CONCLUSION 100
BIBLIOGRAPHY 103
CONTENTS OF THE THESIS:
FOREWORD 1
I INTRODUCTION 3
1. The fairy tale 3
2. Children's literature 9
II C. S. LEWIS 15
III THE STORIES OF NARNIA 22
A. THE ATMOSPHERE 22
1. The Dimensions of space 22
2. The Weather 25
3. Landscapes 25
4. The Sea 28
5. The Culture of England 29
6. The Invented Towns and cultural backgrounds 34
7. The Books and Music of the Narnian World 36
8. Paradise 39
9. Aslan's Land 41
B. THE CHARACTERS 44
1. The Sources of Characterization 44
2. The Methods of Characterization 49
3. The Categories of Characters 62
C. THE THEMES 65
1. The Good Old World 66
2. The Splendour 66
3. The Relationship of Men and Animals 70
4. Friendship and Membership 72
5. The Happy Opposition 75
6. The Black and White Magic 76
7. The Search for Joy 77
D. C. S. LEWIS'S THEOLOGICAL VIEWS 78
E. TECHNIQUE 85
1. Images for all the senses 85
2. The Manipulation of Time 90
3. The Humour 94
4. The Plot 97
CONCLUSION 100
BIBLIOGRAPHY 103
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)