Narnia-blogi

Nimeni on Anna Amnell, ja minulla on kaksi blogia Narnia-kirjoista, -elokuvista ja C. S. Lewisista. Ne perustuvat suurelta osalta yliopistolliseen gradu-tutkimukseen, jonka tein Helsingin Yliopistossa englantilaiseen filologiaan vuonna 1971.
Kaikkien blogieni päivittyminen ja lyhyt info ja nuortenkirjani Suomen Nuorisokirjailijat.Tämän blogin rinnakkaisblogi on Narniassa. Hakusanat blogin pohjalla.

keskiviikkona, lokakuuta 28, 2015

Kanadansuomalainen C.S. Lewis -tutkija Jason Lepojärvi


Jason Lepojärvi on rakkaustutkija. Hauska ammatti. Hän on väitöskirjansa God is Love,  but love is not God käsittelee C.S. Lewisin rakkaudenteologiaa. Jason Lepojärvestä tuli ensimmäinen C. S. Lewis -seuran puheenjohtaja, joka ei ole britti.
"C. S. Lewis (1898-1963) oli 1900-luvun vaikutusvaltaisimpia kristillisiä ajattelijoita. Tänäkin päivänä hän on ajankohtainen ja laajalti luettu kirjailija. Kasvavasta akateemisesta kiinnostuksesta huolimatta Lewis-tutkimuksella on vielä paljon kartoitettavaa. Tämä artikkeliväitöskirja valottaa Lewisin näkemyksiä rakkauden teologiasta. Tutkimus koostuu johdannosta sekä neljästä itsenäisestä, mutta toisiaan täydentävästä artikkelista. "

Lue Jasonin väitöskirja
Haastattelu Helsingin Sanomat
http://www.hs.fi/ihmiset/a1368765175913
Dr Jason Lepojärvi (Oxford)


Ei kommentteja: