Narnia-blogi

Nimeni on Anna Amnell, ja minulla on kaksi blogia Narnia-kirjoista, -elokuvista ja C. S. Lewisista. Ne perustuvat suurelta osalta yliopistolliseen tutkimukseen, jonka tein Helsingin Yliopistossa englantilaiseen filologiaan vuonna 1971.
Kaikkien blogieni päivittyminen ja lyhyt info ja nuortenkirjani Suomen Nuorisokirjailijat.Tämän blogin rinnakkaisblogi on Narniassa. Hakusanat blogin pohjalla.. Graduni on nyt luettavissa Kaisa -talon kellarissa. Soitto kirjaston neuvontaan ja mieheni neuvot auttoivat.

lauantaina, kesäkuuta 07, 2008

Näin alkoi Narniasta bloggaamiseni



Kansi: Pauline Baynes

Torstaina marraskuun 10 vuonna 2005 kirjoitin Blogisisko 1 -blogiini, että olin aloittanut Narnia-aiheisen blogin:

Kuvassa on vuonna 1952 ilmestyneen Prinssi Kaspianin matkoista kertovan Narnia-kirjan kansi. Narnia-kirjojen kuvittaja oli Pauline Baynes. Tämä kansi kuvaa mielestäni erinomaisesti Narnia-kirjojen maailmaa, jossa lapsilukija voi oppia kulttuurimme juuret samalla kun kokee korkeatasoisen ja kiehtovan kirjallisen seikkailun.


Löysin myöhään eilen illalla [9.11.2005] kaapistani kasan papereita, joissa kerrottiin Narnia-kirjoista. Ensin luulin, että olen ottanut valokopion jonkun toisen tutkimuksesta. Mutta sehän olikin omaa tekstiä. Olin suomentanut osan omaa, vuonna 1970 valmistunutta graduani.

Ajattelin välillä, että tekisin kirjallisuudesta sivulaudaturin, kun lastenkirjallisuutta on alettu pitää Suomessakin tarpeeksi arvokkaana tutkimuksen kohteena. Aikoinaan 1960-luvulla estetiikan professori Rantavaara sanoi minulle, että lastenkirjallisuus ei ole "sopivaa yliopistollisen tutkimuksen kohteeksi". Helsingin yliopiston englantilaisen filologian professori Mustanoja ja silloinen lehtori Kingsley Hart ilahtuivat kovasti aiheestani. Gradun tekemisestä jäi miellyttävä muisto.

Nyt Narnia on ajankohtainen, sillä Narnian tarinat -elokuvan ensi-ilta on Suomessa 23.12. 2005. Elokuvan kotisivut ovat kiehtovat.

Niinpä aloitin tänään puoliyön jälkeen blogin Vuodatuksessa. Siitä tulee varmaankin noin 2-3 kuukauden blogi. Eräs Vuodatuksen blogipohjista sopii kuin tilattu. [Vihreä kumpuileva maisema teemana]. Voi kuvitella kentaurien ja faunien vaeltavan siellä. Annoin ensimmäisen puheenvuoron C.S. Lewisille itselleen.

Vuodatus vaikuttaa tähän mennessä helpolta. Siinä on hyvin selkeät ohjeet. Koska en ehdi juuri nyt opettelemaan linkkien laittamista Vuodatukseen, laitan tähän muutaman, jolla pääsee alkuun. Ensi-iltaan on 66 päivää, gradussani on 100 sivua. Siis tarvitsee kirjoittaa noin 1-1,5 sivua päivässä blogiin. Ne ovat ehdottomasti lastuja, gradun sivutuotteita ja tämänhetkisen työni, uuden kirjan tekstin muokkaamisen ohella syntyneitä. [Kirjoitin kirjaa "Pako Tallinnaan, joka ilmestyi seuraavana vuonna eli 2006.]

Laitoin linkkejä, jotka voit nähdä nyt tuolla sivupalkissa, sillä bloggaaminen on yksinkertaistunut ja taitonikin ovat lisääntyneet jonkin verran.

Factmonster: Narnia ja C.S. Lewis helppotajuisesti ja hauskasti, englanniksi lastensivuilla
Into the Wardrobe: a C.S. Lewis web site
C.S. Lewis Foundation
Om Narnia på svenska
jne

Ei kommentteja: