Narnia-blogi

Nimeni on Anna Amnell, ja minulla on kaksi blogia Narnia-kirjoista, -elokuvista ja C. S. Lewisista. Ne perustuvat suurelta osalta yliopistolliseen tutkimukseen, jonka tein Helsingin Yliopistossa englantilaiseen filologiaan vuonna 1971.
Kaikkien blogieni päivittyminen ja lyhyt info ja nuortenkirjani Suomen Nuorisokirjailijat.Tämän blogin rinnakkaisblogi on Narniassa. Hakusanat blogin pohjalla.. Graduni on nyt luettavissa Kaisa -talon kellarissa. Soitto kirjaston neuvontaan ja mieheni neuvot auttoivat.

tiistaina, joulukuuta 10, 2013

C. S. Lewis: Ilon yllättämä , 2. painos suomeksi. Sininen linna-Maria


Blogissa Sininen linna on Marian hieno kirja-arvio tästä C. S. Lewis klassikosta, jossa Lewis kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Kuva Marian blogista
Maria kirjoittaa:

"Olen yleensäkin heikkona kirjoihin, joissa ihmiset kuvaavat lukuharrastustaan: mitä he ovat lukeneet lapsena ja nuorena, mitkä kirjat ovat muodostuneet erityisen rakkaiksi, mitkä lukukokemukset ovat kenties muuttaneet elämän tavalla tai toisella, mitä kirjoja kulttuurivaikuttajat ovat aikanaan lukeneet. C. S. Lewisin Ilon yllättämä tarjoaa tätä herkkua runsain mitoin, sillä kirja on vähintään yhtä paljon "lukemiselämäkerta" kuin hengellinen elämäkerta, ja lukeminen kytkeytyy monin tavoin myös ukonnolliseen kääntymiseen."

Olen iloinen siitä, että kirjalla on uusi tyylikäs kansi.

C. S. Lewsin lapsuus ja kirjat, lastenkirjallisuus (tässä blogissa)
C. S. Lewisista myös Narniassa-blogissani, johon aloin kääntää vuoden 1970 Narnia-graduani (sisällysluettelo)  vuonna 2005, kun ensimmäinen Narnia-elokuva tuli Suomeen. Olen tuonut Narniassa-blogin kirjoituksia vähitellen tähän blogiin.

Kommenttini Marian blogiin:
Maria, tämä on minullekin C. S. Lewisin kirjoista läheisin: lapsuus, kirjat, veljesten keksimä satumaa, äidin kuolema, pohjoinen mytologia. Nuori Jack Lewis oli aikansa julkkis, suosittu puhuja ja luennoitsija Oxfordin ja Cambridgen yliopistoissa, Vogue-lehden ja Time-lehden kansikuvassa vähän myöhemmin Paholaisen kirjeopiston aikaan. Hän teki kääntymyksestään performanssin, oli eläinten oikeuksien puolustaja, vaikka oli rojalisti kieltäytyi aatelisarvosta, jotta Labour-puolueeseen kuuluvat pubiystävät eivät pahoittaisi mieltään. Lewis ja Tolkien olivat läheisiä ystäviä, mutta katolinen Tolkien ei hyväksynyt Lewisin avioliittoa eronneeseen naiseen.

 Lewisilla on ollut suuri vaikutus kirjallisuudentutkimukseen ja englantilaiseen lastenkirjallisuuteen ja sen kautta muihinkin maihin. Suomessa on ollut aina jähmeä suhtautuminen Lewisiin, se poikkeaa täysin muista maista. Ehkäpä tilanne alkaa normalisoitua tässäkin asiassa.

Olen lukenut lukenut Lewisin kirjat englanniksi jo vuosikymmeniä sitten. Hänen tyylinsä on uskomatonta. Kuten esimerkiksi Eino Leino hän pystyi tuottamaan valmista tekstiä suoraan heti ensimmäisessä versiossa, mikä on aika harvinaista. Hän kuoli vuonna 1963 samana päivänä kuin presidentti Kennedy, aivan liian aikaisin.

Tein hänen Narnia-kirjoistaan gradun vuonna 1970. Olen ihmetellyt viime vuosina ilmestyneitä outoja "elämäkertoja", joista en tunne Lewisia. On hänestä luotettaviakin elämäkertoja.
Blogisisko-blogissani:
C. S. Lewis ja naiset. Juorut ja totuus:
http://blogisisko.blogspot.fi/2013/12/cs-lewis-ja-naiset-lukijat-vaimo.html
Lisää Lewisista Narnia-blogeissani