Narnia-blogi

Nimeni on Anna Amnell, ja minulla on kaksi blogia Narnia-kirjoista, -elokuvista ja C. S. Lewisista. Ne perustuvat suurelta osalta yliopistolliseen tutkimukseen, jonka tein Helsingin Yliopistossa englantilaiseen filologiaan vuonna 1971.
Kaikkien blogieni päivittyminen ja lyhyt info ja nuortenkirjani Suomen Nuorisokirjailijat.Tämän blogin rinnakkaisblogi on Narniassa. Hakusanat blogin pohjalla.. Graduni on nyt luettavissa Kaisa -talon kellarissa. Soitto kirjaston neuvontaan ja mieheni neuvot auttoivat.

tiistaina, helmikuuta 26, 2013

Narnia-kirjat ovat satua, fantasiaa




Jukka Kemppinen, kirjoitit:" Osaan sanoa, että Narniassa kristillinen vertauskuvallisuus ärsyttää minua jostain syystä".

Ymmärrän, sillä Narnia-kirjat eivät ole vertauskuvallisia eli allegoriaa. C. S. Lewis tunsi allegorian, hänen teoksensa "The Allegory of Love" (1936) on edelleen merkittävä tutkimus allegoriasta. Lewis itsekin sanoi, että Narnia-kirjat ovat satukirjoja, tarkemmin sanottuna fantasia-kirjoja kuten esimerkiksi Kaislikossa suhisee ja Tolkienin kirjat.

Ennakkoluuloisuudessa voi menettää monta hyvää tarinaa, kuten esimerkiksi sen, kuinka toisesta, kuolevasta maailmankaikkeudesta pakeneva kaunis ja julma velho Jadis voi pistäytyä viktoriaanisessa Lontoossa, riuhtaista sieltä raivoissaan lyhtypylvään ja viedä sen mukanaan livahtaessaan uuteen vastasyntyneeseen maailmankaikkeuteen, jossa siitä tulee Narnian metsää valaiseva lyhty.

Mutta miten voivat Narnia-satujen lapset siirtyä maailmankaikkeudesta toiseen? Esimerkiksi hyppäämällä maailmojen välillä olevassa metsässä johonkin lätäkköön. Tai ..

Wood Between the Worlds

Fantasiassa kirjailija luo toisen, kuvitteellisen maailman. Lewis sanoi esittäneensä itselleen kysymyksen: Entä jos olisi sellainen puhuvien eläinten ja myyttisten olentojen maa kuin Narnia? Entä jos Jeesus tulisi sinne leijonana? Mitä tapahtuisi?

Mitä ovat sadut? (mm. Tolkienin mukaan)


Tämä on kommentti emeritusprofessori Jukka Kemppisen blogiin

Kommentti: Paholaisen kirjeopisto


Ensimmäisen painoksen kansilehti oli vaatimaton. Oli sota-aika (1942)

C.S. Lewisin satiiri Paholaisen kirjeopisto on edelleen hyvin suosittu kirjana ja nykyään myös näytelmänä, jota on esitetty Yhdysvalloissa jo yli kuusi vuotta. Viimeksi se meni New Yorkissa yhdeksän kuukautta eli 3009 esitystä (Westside Theatre). Kiertueilla viidessäkymmenessä suurimmassa kaupungissa sen on nähnyt jo 250 000 katsojaa.The Screwtape Letters (näytelmän suosio)

C. S. Lewis on arvostettu klassikko jo lastenkirjailijana englanninkielisissä maissa -  niin myös muissa vanhoissa sivistysmaissa.  Narnia-kirjoilla on edelleen suuri vaikutus lastenkirjallisuuteen. Lewisin teos "Four Loves" on uskonnonfilosofian ja filosofian klassikkoteos. "Surprised by Joy" on kiinnostava "matkakuvaus" Lewisin lapsuudesta, kouluvuosista,  opiskeluaja ja siitä, mikä sai nuoren ateisti-intellektuellin kääntymään kristinuskoon. Tärkeä osuus oli hänen ystävällään Tolkienilla, mutta vaikutusta oli myös pohjoisella mytologialla. Lewis on kirjoittanut myös science fiction -kirjoja ja kiinnostavan romaanin Till we have Faces.
Tämä oli kommentti Jukka Kemppisen blogiin.
Lisäys: C. S. Lewis oli anglikaani.

keskiviikkona, helmikuuta 20, 2013

Kommenttini FB:ssa



Minulle jäi huono muisto Rantavaarasta. Hän ei pitänyt lastenkirjallisuutta tarpeeksi arvokkaana gradun aiheeksi. Narnia-kirjoja. Olisi pitänyt tehdä gradu Lewisista kirjallisuuskriitikkona. Lopetin estetiikan luvut ja tein Narnia-gradun englantilaisen filologian laitokselle, jossa varsinkin professori Kingsley Hart, mm Muumi-kirjojen kääntäjä, oli innoissaan aiheesta. Toivottiin, että olisin jatkanut aiheesta pitemmällekin.