Joulupukki pistäytyi Narniassa-blogistani
Mutta se Joulupukki, eikö se ole kömmähdys? Näin ajattelevat monet. Narnian joulupukilla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä ostoskeskusten joulupukin eikä varsinkaan niiden suomalaisten pukkien kanssa, jotka horjuvat jouluaattona kaduilla muunkin kuin joulun voimasta.
Narnian Joulupukki on se satumainen hahmo, jota englantilaiset lapset eivät ole ainakaan viime aikoihin asti nähneet, sillä hän tuo lahjat tulemalla savupiipun kautta olohuoneeseen lasten nukkuessa.
Hän muistuttaa enemmänkin niitä vanhojen kiiltokuvien joulupukkeja, jotka näyttävät ikonien pyhimyksiltä. Ja pyhimyshän Santa Claus olikin, antelias pyhä Nikolaus, joka tiputti savupiipusta rahaa tytöille, jotka eivät olisi saaneet muualta myötäjäisrahoja.
Hän on suunnattoman suuri mies, jolla on vatsan päälle ulottuva valkoinen aaltoileva parta ja punainen asu, yhtä punainen kuin piikkipaatsaman (hollyn) marja.
On kysytty, miksi Narnia-kirjat ovat niin englantilaisia. C.S. Lewis oli englantilainen, hän ei matkustellut ulkomaille muulloin kuin vaimonsa kanssa kerran Kreikkaan. Hän luuli kirjoittavansa vain yhden kirjan Narniasta.
Kirjeissään Jack Lewis kertoo, että se ei mennyt hyvin kaupaksi alussa, sillä vanhemmat luulivat, että se on liian pelottava. Hän ei kuvitellutkaan kirjoittavansa kokonaista Narnia-sarjaa. Mutta lapset ihastuivat Narniaan...
Pienellä Jackillä on eräässä valokuvassa lelu, joka sopii erityisen hyvin tähän vuodenaikaan nyky-Suomessakin. Se on muulilla ratsastava joulupukki. Onnelliseen ja vapaaseen elämään kuuluivat myös C.S. Lewisin luomassa Narniassa joulu ja joulupukki.