Narnia-blogi
Nimeni on Anna Amnell, ja minulla on kaksi blogia Narnia-kirjoista, -elokuvista ja C. S. Lewisista. Ne perustuvat suurelta osalta yliopistolliseen tutkimukseen, jonka tein Helsingin Yliopistossa englantilaiseen filologiaan vuonna 1971.
Kaikkien blogieni päivittyminen ja lyhyt info ja nuortenkirjani Suomen Nuorisokirjailijat.Tämän blogin rinnakkaisblogi on Narniassa. Hakusanat blogin pohjalla.. Graduni on nyt luettavissa Kaisa -talon kellarissa. Soitto kirjaston neuvontaan ja mieheni neuvot auttoivat.
lauantaina, tammikuuta 23, 2010
Lontoolaiset leijonapatsaat Aslanin esikuvina
Kuva: Joonas Heiskanen
Lontoon kuuluisin aukio on Trafalgar Square kaupungin keskustassa, neljän tien risteyksessä. Aukio perustettiin Englannin voitettua Napoleonin vuonna 1805. Amiraali Nelsonin patsaan juurelle lisättiin vuonna 1868 neljä leijonaa, jotka on suunnitellut taiteilija Edwin Landseer. Nämä majesteettiset leijonat innoittivat C.S. Lewisia hänen luodessaan Aslania Narnia-kirjoihin.
lauantaina, tammikuuta 02, 2010
Prinssi Kaspianin matkat 2010
Voimme nähdä jo joitakin kuvia vuoden 2010 joulukuussa elokuvateattereihin tulevasta elokuvasta, joka kertoo Kaspianin matkoista maailmaan ääriin. Narnialaisten maailmahan on sellainen, miksi keskiajan ihmiset kuvittelivat maailman: sillä on laita - ja siellä tapahtuu kaikenlaista jännittävää, josta varsinkin urhea hiiriritari Riipitsiip on haaveillut koko ikänsä. Voit seurata Narniawebista, miten elokuva etenee.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)