Narnia-blogi

Nimeni on Anna Amnell, ja minulla on kaksi blogia Narnia-kirjoista, -elokuvista ja C. S. Lewisista. Ne perustuvat suurelta osalta yliopistolliseen gradu-tutkimukseen, jonka tein Helsingin Yliopistossa englantilaiseen filologiaan vuonna 1971.
Kaikkien blogieni päivittyminen ja lyhyt info ja nuortenkirjani Suomen Nuorisokirjailijat.Tämän blogin rinnakkaisblogi on Narniassa. Hakusanat blogin pohjalla.

keskiviikkona, lokakuuta 28, 2009

120 miljoonaa Narnia-kirjaa

Vuosina 1949-1954 ilmestyneitä Narnia-kirjoja on myyty Wikipedian listan mukaan 120 miljoonaa kappaletta, ja ne kuuluvat maailman eniten myytyjen kirjojen joukkoon ryhmässä sarjakirjat. Kannattaa muistaa se, että ne ovat yhden ihmisen, C.S. Lewisin, kirjoittamia, kun taas monet sarjakirjoista ovat useiden kirjoittajien aikaansaannoksia, vaikka he ovat kirjoittaneet kaikki samalla nimellä.